Miesten suru

Vanhempien suruprosessi on yksilöllinen ja erilainen, kuten suru ylipäätään on. Välittömästi lapsen kuoleman jälkeen isät usein kokevat samankaltaisia suruun liittyviä tunteita ja reaktioita kuin äidit, kuten epäuskoa, vihaa ja syyllisyyttä. Isät saattavat kuitenkin enemmän peitellä ja pidättäytyä tunteidensa näyttämisestä kuin äidit. Tämä tunnevahvuus saattaa olla tyypillistä erityisesti muiden ihmisten läsnäollessa, mutta yksin ollessaan isät ilmaisevat tunteitaan. Isien suruun yhdistetään usein myös erilaisia somaattisia ja psykosomaattisia oireita, joita saattaa ilmaantua vielä pitkään lapsen kuoleman jälkeen.

Isät saattavat kokea erityisen voimakkaasti vihaa Jumalaa tai muuta korkeimpaa voimaa kohtaan, myös syyttäminen terveydenhuoltohenkilöstöä tai muita ammattiauttajia kohtaan lapsen kuolemasta voi olla tyypillistä. Itsesyytökset saattavat kohdistua muun muassa isien omaan kyvyttömyyteen estää lapsen kuolema tai esimerkiksi vähäisestä lapsen hoitoon osallistumisesta.

Isät saattavat vetäytyä sosiaalisista suhteista ja sosiaalinen verkosto saattaa myös helposti unohtaa isän surun keskittyen enemmän äidin kokemukseen. Puhuminen muiden ihmisten kanssa omasta surusta saattaa olla isille haastavaa. Perheessä isät saattavat ottaa vahvan miehen roolin ja pyrkiä tukemaan muita. Isien keskeisinä selviytymiskeinona ovat usein työn tekeminen, toiminta ja itsekseen sureminen. Isät saattavat pyrkiä ratkaisemaan ongelmia, säilyttämään hallinnan tunteen ja pyrkiä suremaan nopeasti. Yhteiskunnalliset ja kulttuuriset odotukset ja normit liittyen isien suruun vaikuttavat siihen minkälainen isien surusta muodostuu.

Erilaiset ja yksilölliset tavat surra oman lapsen kuolemaa ei ole vahingollisia, mikäli perheessä ymmärretään kunnioittaa surun erilaisuutta ja annetaan sille tilaa.